perjantai, 25. toukokuuta 2012

torstai, 3. toukokuuta 2012

Jääkiekkotunnelmia

Huomenna alkaa jääkiekko. Oon ihan koukuttunut siihen.

Voisin kertoilla tänne pitkät tarinat viime vuotisesta reissusta Helsinkiin, kun Suomi voitti maailmanmestaruuden, mutta tehdään tarinasta tiivistetty versio.

Ajattelisi, että on hankalaa päästä Helsinkiin noin parin tunnin varoitusajalla, mutta näköjään sinnekkin pääsee täältä 500 kilometrin päästä, jos tarpeeksi haluaa. Ja mehän halusimme. Tosiaankin, saimme ystäväni isoveljen kuskiksi ja matkaan lähdettiin, ei tietoa yöpaikasta. Helsingissä oli hullua, näin jääkiekkoilijat ja.. ajoimme yöllä takaisin toiset viisisataa kilometriä.






















































torstai, 19. huhtikuuta 2012

Al dente?

Isälläni on aina tapana sanoa, että "syöhän tuota ennemmin kuin selkäänsä ottaa." Voisin kuvailla näin suhdettani pastaan. Mielestäni se on epäterveellistä höttöä, joka joskus voin syödä. Meillä kotona pasta on pikaruokaa, jota tehdään silloin kun muuta ei ole ehditty eikä jaksettu laittaa. Se ärsyttää minua. Minun mielestäni pastan pitäisi olla sellaista, jota syödään harvoin ja silloin kun sitä syödään, niin sitten se tehdään kunnolla. Suomalaiset ovat pilanneet pastanautinnon hakemalla lähimarketista kolmenkymmenen sentin pastapussin ja lurauttamalla päälle sokeriketsuppia.
   Tilattiin Kokkimanista ( http://www.kokkiman.com/shop/etusivu ) Marcato Atlas 150- pastakone ja päätin että meillä syödään nyt itsetehtyä tuorepastaa. Ainakin kerran elämässä.








Ja sitten alkoi taikinan teko. En käyttänyt mitään tiettyä ohjetta, vaan seurasin ehkä kolmea ohjetta samaan aikaan. En vaan uskonut mihinkään yhteen ohjeeseen, kun kaikki oli niin erilaisia keskenään. Mutta suomalainen ei usko ennen kun se kokeilee.


               0lin todella epäluuloinen. Eihän jauhoista ja kananmunasta voi saada hyvänmaikusta  pastaa!?



Tuollainen möntti siitä sitten tuli. Sitä piti vaivata ainakin 10 minuuttia, että saadaan aikaiseksi hyvä sitko. Sitten annettin levätä tunnin verran.


Paras osuus.. :)













Lopputulos kera savulohikastikkeen, juustoraasteen ja ruohosipulin.
Yllätyin todella, kun pasta maistui hyvälle! 0lihan se hiukan mautonta, mutta kastikkeen kanssa meni aivan täysiään. Rakenne oli aivan toista luokkaansa kuin kaupan pastoissa, ja siitä plussat tuorepastalle. Lisäksi pasta oli "Al dente", eli sopivan kypsää, hampaille mukavasti pureskeltavaa. Tämä vaatii sen, että tuorepastaa keitetään vaan 1,5-2 minuuttia. Yleensä ihmisillä on tapana keittää pasta sellaseksi mössöksi, että sen pystyy syömään pureskelematta alas, joten tämä oli mukavaa vaihtelua.

Mutta isäni, joka ihmettelee aina tälläisia pitkiä kokkausoperaatioita ja joka oli hieman skeptinen pyörittäessään pastakonetta, sanoi lopulta, että tämähän maistuu ihan samalta kuin kaupan pasta. Voisin ottaa tuon loukkauksena, mutta isän kielellä se tarkoitta että pasta oli hyvää.


P.s. Isä osti pastakoneen.

tiistai, 3. huhtikuuta 2012

0nce upon a time there was..







 ...girl who had a bunny.










Se mitä ihminen ajattelee itsestään ratkaisee hänen kohtalonsa.
- Henry David Thoreau